Ja aina tottelee, välittömästi eli pysyy siellä.
Mörkö livisti aamulla haukkaamaan happea takapihalle. Viileä alkoi valua sisään ja kutsuin Mörköä sisälle.
Vastaukseksi sain mulkaisun "Asianne vastaanotettu, käsitellään kunhan ehditään". Ja se jatkoi puuhiaan noteeraamatta mua enää mitenkään. Kun vakuutuin siitä että asiallani käsittely aika ei ole ihan lyhyt lähdin hakemaan motivaatiota keittiöstä.
Ahmed ahne kuuli herkku kaapin kolahtavan ja juoksi keittiöön. Minä kehumaan ja namittamaan kun se kerran sisälle tuli kuten toivoin. Joo tulihan se ja meni kans sen siliän tien ennen ku ehdin sulkea oven... Arvatkaas menikö se samaan uunotukseen toistamiseen?
Pysykööt siellä sitten. Vedin oven kiinni ja istahdin takaisin kahvia juomaan.
Hetken päästä ovea raavittiin, sen takana oli todella surkea ja verisesti loukattu koira parka jonka ihminen ihan silkkaa kylmäsydämisyyttään hylkäsi pihalle, nyyh...

Kerrottakoon vielä että takapihamme on aidattu niin että sieltä ei pääse ali, yli eikä läpi joten Mörkö lapsen voi sinne huoletta hylätä :).

Tätä se sitten on. Se kyllä KUULEE, siitä ei ole epäilystäkään ja kyllähän se myös kuuntelee, se ei vaan välitä noudattaa kehoituksia ennen ku sille itselleen sattuu sopimaan ja mitä enemmän maanittelet sen vähemmän sillä on aikaa sun pikkumaisuudelles... Voi hyvää päivää!!!